Kirjoitin jo pitkät kirjoitukset, kunnes iski liian suuri sisäinen kriitikko ja pyyhki tekstit pois. Syksyn koulutyöt on tehty, heprea on vihdoin kunnialla suoritettu (pistin tentissä kädet ristiin ja jopas auttoi!). Vielä vähän jännittää että meneekö muutkin koulujutut läpi, ettei kelan täti enää lähettelis kirjeitä. Työt kirkkohallituksessa alkoivat tänään. Tutkimusassistenttina on oloni seuraavat kaksi kuukautta. Jännittävää, työlästä ja mielenkiintoista. Tilaisuus, jota en malttanut olla ottamatta vastaan vaikka vielä hirvittääkin.
Koko syksy tuntuu taas pimeältä ajalta jolta ei juuri mitään muista. Näin mulle käy joka syksy. Pimeys vie muistin. Lunta odotellessa. Onneksi on ystäviä, ihania joiden kanssa syksyyn on löytynyt valoa. Eräs sellainen palasi taas elämääni, vaikkei nyt koskaan varsinaisesti pois ollutkaan, mutta kuitenkin.
Monta viikonloppua olen viettänyt nyt 1,5 vuotiaan kummityttöni seurassa. On ihan käsittämätöntä miten tuo pieni ihme kasvaa ja oppii koko ajan uusia asioita. Viimeisin villitys oli opettamani boogie woogien jatkuva tanssiminen milloin kenenkin sylissä. Johan tuon pienen tanssitin uneen ihan pikkuvauvasta asti.
Joulusta tulee uudenlainen, kun vietän sen äitin ja iskän kanssa kahdestaan (no hyvä on hyvä on, vain sen aattoillan). Tosin tällä hetkellä jännittää onko iskä mukana, se kun on nyt sairaalassa verenmyrkytyksen kourissa eikä ole varmaa pääseekö pois jouluksi. Mutta parempaan päin mennään jo, joten toivottavasti.
Joulua odotellessa. Ja sitä joulurauhaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti