Niin tai näin, aina väärinpäin. Elämää täällä Keski-Suomessa. Kyllä, on ihanaa nähdä omia ystäviään useammin, on ihanaa käydä töissä ja ihan kiva, että perhekin on lähempänä. MUTTA. Mulla ei ole täällä elämää. Usein kaikki ihmiset on menossa tai kaukana. Töitä on niin harvoin tällä hetkellä, että päiväni menevät siihen, että istun erittäin pahan tuulisena yksin kotona. Riemuani ei yhtään tällä hetkellä lisää se, että olen juhannusaaton töissä ja, että juhannuksena KAIKKI ihmiseni, ystäväni ja jopa perheeni ovat omilla menoillaan, eikä mulla ole mitään tai ketään. Ei MITÄÄN tai KETÄÄN. Great!!!! Lisää tuskaa aiheuttaa se, ettei tietokoneeni tykkää toimia ja että tuo google-käyttäjätilihomma on sieltä ja syvältä. En enää keksi mistä paha tuuleni johtuisi. Asiat on periaatteessa hyvin mutta periaatteessa ei. Ehkä tällä hetkellä hormonitkin on osallisia, mutta eniveis. Ei niitä voi montaa viikkoa syyttää. Tiedoksi vaan, mua ei huvita tää homma nyt yhtään!
Tänään olin 5,25 tuntia hyvällä päällä. Olin silloin töissä. Siihen se sit jäi. Nyt hypin seinille. Tunnen miten agressioni patoututuu ja kuminauha venyy. Keksin kaikkia vähemmän järkeviä aktiviteetteja. Ilokseni äsken, myös yksi hyllyistäni meni rikki ja romahti liiasta painolastista. Ihan kun tässä saakelin kompissa ei olis muutenkin vaikeeta sijoittaa tavaroitaan johonkin kun mihinkään ei mahdu. Kyllä, minä olen positiivinen ja hymyileväinen tyttö ja tällainen paskan jauhanta blogiin on epämiellyttävää kaikkia kohtaan. Mutta antaapi olla vaan! Tällä hetkellä lähinnä haluaisin hypätä junaan/autoon/lentokoneeseen/bussiin (polkupyörää en kyllä käytä) ja häipyä ihan minne tahansa. Voinko palata takaisin kevääseen kun vielä viihdyin elämässäni?
No, onhan elämässä hyviäkin hetkiä. Kuten eilinen Juha Tapio ja se, että olin tänään ihan tosi hyvä myyjä. Mutta iloitseppa niistäkin sitten 24/7. Joskus olisin iloinen siitä, että mulla olis ihminen jolle karjua kiukkusuutensa kurkkusuorana. Nyt vaan ei ole niin. Onnea vaan sille, joka ehkä joskus tulee ja tutustuu muhun ja pääsee kohteekseni.
Täts it. Vuodatuksellakin on loppunsa. Ja tiedetään, kyllä se aurinko paistaa vielä risukasaankin. Mutta eipä just nyt se tieto lohduta kun pitäis mennä nukkumaan tietoisena siitä, että huomenna on ihan yhtä hauskaa. Pyh!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti