Näitä päiviä. Viimeisiä päiviä täällä Kalliossa tässä pienessä solukämpässä näiden ihmisten kanssa. Yläkerran tyttöjen, koulun keittäjien, rakkaiden työkavereiden, tyhmien asiakkaiden, HÄNen lähellään. Kaksi päivää olen pakkaillut. Haikeus iski eilen. Haikeus siihen, että tämä yksi pieni etappi elämässä on kohta takana. Sainko sitten niin paljon aikaisiksi tämän vuoden aikana mustana valkoisella? No en. Mutta minä kohtasin ihmisiä. Minä selvisin siitä, että ihmisiäni oli 300 kilometrin päässä minusta ja minä silti sain pitää ihmiseni. Minä löysin täältä ihmisiä, minä löysin hymyjä, minä löysin sen tunteen, kun tulee hyväksytyksi. Se iso tunne. Maanantaina ratikassa autettuani erästä vanhusta, hän totesi: "Ihanaa kun olet olemassa!". Se oli hyvä kuulla.
Tänään täti kertoi minulle tutkimuksesta, jossa terminaalipotilaat kertoivat, mikä oli tärkeintä elämässä, mikä piti pystyssä. Vastauksena ei ollut se, että oli tullut rakastetuksi vaan se, että oli saanut rakastaa. Voin hyvin sen ymmärtää. Minussa on rakkautta ja minä haluan sitä antaa. HÄN sanoi kerran, että "Taidat uskoa enemmän ihmisyyteen, kuin Jumalaan." Sekin jäi mietityttämään. Mikä minä olisin tuomitsemaan, kun elämän kantavampi voima on se, että saa rakastaa. Rakastaa ja kunnioittaa toista, toiseutta, alteriteettia.
Viimeiset työpäivät koittavat tulevana viikonloppuna. Ensi viikolla tavataan koulukavereita viimeisen kerran täällä. Samoin HÄNet haluaisin nähdä, hänkin tahtoisi. Ja vaikka tämä jatkuukin (toivottavasti), muuttuu se myös. Muutoksia. Niitä kohti on aina vaikea mennä. Vaikka niinhän siinä käy, että asioilla on taipumus selvitä.
Takaisin otsikkooni. Olen tuntenut onnen tunteita. Olen tuntenut kauneutta, välittämistä, rakastamista. Ihmisiä elämässäni, niistä minä olen onnellinen. Ystävistäni, HÄNestä, työkavereistani, perheestäni (joka pikkuveljen tyttökaverin myötä on ikäänkuin kasvanut). On kaunista kun kaupunki elää auringossa, kun yläkerran uusi ystävätär toteaa että "Joko sä oot tullu takas Jyväskylästä, tuntuu kuin sä olisit ollut ikuisuuden pois." Joku välittää. Onnessani kaipaus ja haikeuskin voi olla kaunista. Kaunista on kohdata kipeääkin toivoen, että voi kipua hellittää. Nyt hetken aion uskaltaa olla onnellinen. Kaikki voi taas huomenna olla toisin. Kiitos tästä päivästä.
Soma: Taruolento
| ethän uskaltaisi? ethän uskaltaisi riistää henkeä itseltäsi? ethän uskaltaisi? ethän? ja eihän kukaan ole? eihän kukaan ole oikeasti koskaan mitä on? eihän kukaan ole? eihän? kuvitellaan, kuvitellaan, kuvitellaan, että sinä olet / ja että minä olen taruolentoja kumpikin kuvitellaan taruolento eihän pelottaisi? eihän pelottaisi astua matkaan tuntemattoman? eihän pelottaisi? eihän? ja eihän kukaan ole? eihän kukaan ole oikeasti ollut mitä se sanoo olevansa? eihän kukaan ole? eihän? kuvitellaan, kuvitellaan, kuvitellaan, että sinä olet / ja että minä olen taruolentoja kumpikin kuvitellaan taruolento |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti